Syksy 2014

Valinnaiset tutkinnon osat

Televisiotuotanto

Tutkinnonsuorittaja osaa toimia osana monikameratuotantoa omassa roolissaan studio- ja ulkotuotannoissa. Hän osaa toimia omassa roolissaan liikkuvassa kuvausryhmässä sekä valita ja perustella oikeat työvälineet erilaisiin tuotantoihin. Opiskelija osaa tehdä havaintoja ja hankkia tietoa ajankohtaisista ilmiöistä sekä etsiä ja hyödyntää tarvittaessa arkistomateriaalia, käsitellä tallennettua aineistoa editointiohjelmistossa ja toimia eettisesti aineiston käsittelyssä. Hän noudattaa aikatauluja lähetystoiminnassa, osaa lukea ajolistoja monikameratuotannossa, ottaa huomioon jakelukanavien vaatimukset työn eri vaiheissa ja versioi kuva- ja äänimateriaalia eri julkaisukanaviin. Hän osaa myös arkistoida tuottamansa materiaalin, toimia asiakaslähtöisesti sekä taloudellisesti erilaisissa tuotannoissa.

Ammattitaidon osoittamistavat

Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla ammattialan ammattitaitovaatimusten mukaisessa työtehtävässä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattitaidon voidaan todeta vastaavan ammattitaitovaatimuksia.

  • Ammattiosaamisen näytössä osoitetaan vähintään työprosessin hallinta kokonaan
  • työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallinta kokonaan
  • työn perustana olevan tiedon hallinta kokonaan
  • elinikäisen oppimisen avaintaidot kokonaan.

Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa ammattitaitoa ei voida ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla, kuten haastattelujen, tehtävien ja muiden menetelmien avulla.

Ennen tutkintotilaisuutta, tutustu televisiotuotannon ammattitaitovaatimuksiin s. 31  AV_tutkinnonperusteet

Ti 19.8

 

ELOKUU

Vko 34

Televisiotuotanto / Auditorio 1 krs. / Minna Kienanen ja Jouko-Thomas Kleine

Ma 18.8. Auditorio ja Breakdown 804. Televisiotuotanto alkaa. Mitkä ovat osaamisvaatimukset? Minkälaista opetusta on tulossa? Minkä tyyppinen on tutkintotilaisuus? Minkälaisia vastaavia tuotantoja on tehty koululla (Thaiboxing SM 2010)?

  • Yhteistyökuviot talveksi: Livekeikan monikameratallennus ja streaming. Mitä tehdään, ketkä lähtee mukaan?
  • Unelmia. Kalusto alkaa olla hallussa ja puoli vuotta aikaa toteuttaa omia juttuja koululla. Tehdäänkö tv-sarjapilotti ryhmässä? Käydään läpi tuotantojen toteuttaminen koululla.
  • Opintosuoritukset: Käydään läpi nykyiset osatutkinnot ja mitä kukin aikoo tehdä syksyllä. Kuka lähtee mukaan televisiotuotantoon? Tuokaa mukananne työssäoppimisjakson ateriakorvauslomakkeet täytettynä (allekirjoitus, .pdf sähköpostilla ei käy). T
  • yössäoppimisjakson esitykset. Missä olit työssäoppimassa? Minkälaisia hommia teit? Pääsitkö käyttämään taitojasi? Olivatko hommat sellaisia kun sovittiin? Esittele oma työssäoppimispaikkasi ryhmälle valkokankaalta firman web-sivujen, tuotantojen tai omien duunien kautta ja kerro tai näytä minkälaisia juttua teit. Ainutlaatuinen tilaisuus nähdä alan työpaikkojen todellisuus, kaikki paikalle.
  • Linkedin -profiili. Käydään läpi verkostoitumistyökalu Linkedin, verkostoidutaan ja optimoidaan työnhaku. Jos sinulla ei ole profiilia, tule asiallisen valokuvan kanssa tunnille niin tehdään. Jos profiili on valmiina, optimoidaan jobs ja intrests, jolloin kiinnostavat alan työpaikat alkavat ilmestyä feediin.
TV-friikuille töitä
Toimittajien ja valokuvaajien keikka- ja työpalsta
Media- ja teatterialan harjoittelupaikat
Viestinnän ala
Ti 25.8. Auditorio. Transmedia eli uuden median televisiosarjat.

  • Fiktio Tv-ohjelman konseptointi kaikkiin medioihin.
  • Raamattu eli sarja- tai ohjelmaehdotuksen kirjoittaminen: konsepti, one-liner, logline, springboard, sapluuna, hook, formaatti ja pilotti.
  • Harjoituksia. Luodaan ja pitchataan ryhmätyönä reality tms. tv-konsepteja. Tavoitteena testata studiossa kuvausviikolla tarvittaessa pilotin tekemistä.Nestholma   Yle Media Startup Accelerator Program  Poliisit   Hyvät ja huonot uutiset
  • Lähteet: Are Nikkinen & Anders Vacklin: Television runousoppia. Toisenlainen katse tv-ohjelmiin.
Ke 20.8.  SuomiLOVEn studiokuvaukset. Mennään seuraamaan musiikkiohjelman monikameratallennusta. Tapaaminen Ylellä Studiotalolla (ei koululla.)

  • Keskiviikko 20.8.2014 klo 17-21.30.
  • Kuvaukset tapahtuvat YLEN studiolla, Pasilassa, Helsingissä. Studio sijaitsee Yleisradion Studiotalossa, Uutiskatu 5. Yleisön ilmoittatuminen ja kokoontuminen on Studiotalon ala-aulassa. Aulapalvelupisteestä yleisö myös noudetaan studioon.
  • Yleisön tulee olla paikalla klo 17.00. Nauhoitusten arvioitu kesto on klo.17-21.30. Lopetusajat saattavat joustaa päivästä riippuen, mutta kestävät max. klo.21.30 asti.
  • YLE:n alueella ei ole parkkipaikkoja yleisölle, joten on kannattaa saapua paikalle julkisilla kulkuneuvoilla. Mm. junalla ja raitiovaunulla pääse lähelle. Mikäli kuitenkin saavut autolla, alueella on kaupungin maksullinen katuparkki, mutta parkkipaikkoja on todella vähän studion lähellä.
  • SuomiLOVE nauhoitetaan ns. livenä studiossa, joten kuvauksessa on vain pieniä taukoja, jolloin ehtii käymään esim. wc:ssä.

kartta YLE

To 21.8. Auditorio. Fakta tv-ohjelmien konseptointi. Ajolista. Tehdään televisio-ohjelman ajolista mallien mukaan studiokuvausviikkoja varten oman konseptin pohjalta.

  • Kaluston kasaus kellarista studioon ja koeponnistus. Roudaus alkaa klo 14.00 kellarista studion 702 eteen. Kaikki mukaan! Taiteiden yö. ajolista

Vko 35

Yksikameratyö ja valaisu / Stage 702  / Jouko-Thomas Kleine

Ma 25.8. Päävalon (keylight) suunnat kasvoilla/kokokuvassa
Etuvalo (front light), etuvalo ylhäältä (”Butterfly”), 3/4 valo (”Rembrand”)
Ti 26.8. Päävalon (keylight) suunnat kasvoilla/kokokuvassa
Valo sivulta (2/4, side light), valo takaa (backlight)
Ke 27.8. Päävalon (keylight) suunnat kasvoilla/kokokuvassa
Valo alhaalta (under light), valo ylhäältä (top light)
To 28.8. Päävalon (keylight) suunnat kasvoilla/kokokuvassa
Harjoitustehtäviä

SYYSKUU

 

Vko 36

Monikamerakuvaukset / Stage 702 / Jouko-Thomas Kleine

Ma 1.9. Jimmy-Jibin (kraana) kasaaminen ja purku
Ti 2.9. Jimmy-Jibin kasaaninen ja purku, kuvaus- ja ajoharjoituksia
Ke 3.9. Jimmy-Jibin kasaaninen ja purku, kuvaus- ja ajoharjoituksia
To 4.9. Jimmy-Jibin kasaaninen ja purku, kuvaus- ja ajoharjoituksiaYleisvalaistus ylhäältä ja sivulta (blondit/fresut)

Vko 37

Monikamerakuvaukset / Stage 702 /Jouko-Thomas Kleine

Ma 8.9. Jimmy-Jibin kasaaninen ja purku, kuvaus- ja ajoharjoituksia. Monikamera- ja väritarkkailuyksikon kasaus, kytkennät, purku ja käyttöStudiokameroiden/dollyjalkojen kasaus ja kytkennät, kuvausharjoituksia. Yleisvalaistus ylhäältä ja sivulta (blondit/fresut)
Ti 9.9. Jimmy-Jibin kasaaninen ja purku, kuvaus- ja ajoharjoituksia
Monikamera- ja väritarkkailuyksikon kasaus, kytkennät, purku ja käyttö.
Studiokameroiden/dollyjalkojen kasaus ja kytkennät, kuvausharjoituksia.
TB- (Talk Back) järjestelmän kytkennät ja käyttöYleisvalaistus ylhäältä ja sivulta (blondit/fresut)
Ke 10.9. Jimmy-Jibin kasaaninen ja purku, kuvaus- ja ajoharjoituksia
Monikamera- ja väritarkkailuyksikon kasaus, kytkennät, purku ja käyttö.
Studiokameroiden/dollyjalkojen kasaus ja kytkennät, vaijeriskarpin ja zoomikahvan kytkennät ja käyttö, kuvausharjoituksia.
TB- (Talk Back) järjestelmän kytkennät ja käyttöYleisvalaistus ylhäältä ja sivulta (HMI/fresut).
To 11.9. Jimmy-Jibin kasaaninen ja purku, kuvaus- ja ajoharjoituksia
Monikamera- ja väritarkkailuyksikon kasaus, kytkennät, purku ja käyttö.
Studiokameroiden/dollyjalkojen kasaus ja kytkennät, vaijeriskarpin ja zoomikahvan kytkennät ja käyttö, kuvausharjoituksia.
TB- (Talk Back) järjestelmän kytkennät ja käyttö
Pehmeä valaistus ylhäältä ja sivulta (HMI/fresut)

Vko 38

Monikameraeditointi / FinalCut Pro / Palomuuri 419 / Jouko-Thomas Kleine

Ma 15.9. Editointi
Ti 16.9. Editointi
ke 17.9. Editointi
to 18.9. Editointi

Vko 39

Monikamerakuvaus/ 702 / Jouko-Thomas Kleine

Ma 22.9. Jimmy-Jib, monikamera- ja väritarkkailuyksiköt, studiokamerat ja -jalat, kuvausharjoituksia
TG (tekstigrafiikka) yksikkö kytkennät ja käyttö.
Glidecam-liivit, pukeminen, tasapainoitus, kuvaaminen, kävely ja seuraaminen järjestelmän kanssa, kuvausharjoituksia.
Estradin valaisu
Ti 23.9. HUOM! Koulu suljettu.
ke 24.9. Jimmy-Jib, monikamera- ja väritarkkailuyksiköt, studiokamerat ja -jalat, TG, kuvausharjoituksia.
Glidecam-liivit, tasapainoitus ja kävely järjestelmän kanssa, kuvausharjoituksia.
Estradin valaisu
to 25.9. Jimmy-Jib, monikamera- ja väritarkkailuyksiköt, studiokamerat ja -jalat, TG, kuvausharjoituksia
Glidecam-liivit, juokseminen järjestelmän kanssa, kuvausharjoituksia.
Estradin valaisu.
Kuvataan monikameramateriaalia editoitavaksi.

Vko 40

Editointi / After Effects  /Palomuuri 419 /Jouko-Thomas Kleine

Ma 29.9. Jimmy-Jib, monikamera- ja väritarkkailuyksiköt, studiokamerat ja -jalat, TG, kuvausharjoituksia
Glidecam-liivit, juokseminen järjestelmän kanssa, kuvausharjoituksia
Estradin valaisu
Kuvaukset
Ti 30.9. Editointi/  After Effects
Ke 1.10. Editointi/  After Effects
To 2.10. Editointi/  After Effects
Pe 3.10. Editointi/  After Effects

LOKAKUU

 

Vko 41

Verkkopalvelujen tuotanto/ Minna Väisänen/   Tilde 415 klo 13.00
SELVES-musiikkivideon kuvaukset/ Jouko-Thomas Kleine/ Stage 702 klo 16.30

Ma 6.10
  • Verkkopalvelujen tutkintotilaisuuden briiffi eli tutkinnon perusteet s. 58
  • Luo (tai etsi) salasanat kurssia varten osoitteessa wordpress.com
  • Tulosta itsellesi tarvittaessa päivän oppimateriaalit.
  • Ota mukaan hyvälaatuisia ja valmiiksi käsiteltyjä valokuvia mieluiten raw-muodossa (.cr2) sivustoa varten tai käytä Creative Commons lisenssillä varustettuja minimissään 1000 x 300 px -kuvia.
  • Voit tehdä perusteet (asetukset etc.) itsenäisesti materiaalin 1 mukaan ennen kurssia.

Materiaali 1: 1_wordpress_materiaali

  • Asetukset
  • Teeman valitseminen
  • Saman teeman käyttäminen toiseen kertaan

Materiaali 2: 2_luento_wordpress

  • Sivun luominen ja artikkelikuvan lisääminen

Tutustu wordpressin perustoimintoihin ja ohjauspaneeliin workshop-sivuilla
SELVES-musiikkivideon kuvaukset Stage 702 klo 16.30

Ti 7.10. Tutustu Twenty Eleven teeman helppiin ja demooon. Valitse sivustollesi käytettävät toiminnot. Linkit toimii, loggaa sisään ensin.

Materiaali 3: 3_luento_wordpress3

  • Valikon järjestyksen muuttaminen ja Etusivu –tekstin poistaminen
  • Kategorioiden lisääminen sivupaneelin
  • Artikkelin lisääminen ja merkitseminen kategorioihin
  • Sivuston otsikon vaihtaminen
  • Sivun jakaminen somessa (asetukset, jakaminen)
  • Testaminen iPadilla ja älypuhelimella
  • Otsakekuvan vaihtaminen

SELVES-musiikkivideon kuvaukset Stage 702 klo 16.30

Ke 8.10. WordPress.com.

Materiaali 44_luento_wordpress

  • Html -koodinäkymä editorissa
  • Hakukoneoptimointi eli avainsanojen lisääminen artikkeliin
  • Videon lisääminen artikkeliin

SELVES-musiikkivideon kuvaukset Stage 702 klo 16.30

To 9.10. WordPress.com

  • Luokka Episodi 526 klo 13.00

Nice to know

Kuvakaappaus macilla: shift + cmd + 4 (työpöydälle ilmestyy tähtäinrasti, jota vetämällä saat otettua kuvan vaikka web-sivuista. Kuva tallentuu työpöydälle).

Loremipsum.net Kun suunnittelet nettisivuja, käytä valikko- ja sisältötekstinä munkkilatinaa sivujen sisällön ja ulkoasun demoamiseen. Poikkeuksena tietysti jos asiakas on antanut teksit vaikka esitteen muodossa.

Valokuvia netistä. Creative Commons -lisenssillä merkityt kuvat ovat määriteltyjen rajojen puitteissa ilmaiseksi käytössä. Kirjoita hakukenttään kuvan teema, valitse google tms. muu kuvahakupalvelu. Määrittele (googlessa) kuvan koko isoksi ja lataa käyttökelpoisimmat.

Ilmaisia kuvia Morguefile Stockfreeimages

Sivuston testaus Validator

SELVES-musiikkivideon kuvaukset Stage 702 klo 16.30

Vko 42

syyslomaviikko

SELVES-musiikkivideon kuvaukset/ Jouko-Thomas Kleine/ Stage 702 klo 16.30

Ma 13.10. SELVES-musiikkivideon kuvaukset
Ti 14.10. SELVES-musiikkivideon kuvaukset
Ke 15.10. SELVES-musiikkivideon kuvaukset
To 16.10. SELVES-musiikkivideon kuvaukset

Vko 43

Editointi / After Effects /Palomuuri 419 /Jouko-Thomas Kleine

Ma 20.10. Editointi
Ti 21.10. Editointi
Ke 22.10. Editointi
To 23.10. Editointi

Vko 44

Kertausharjoitusviikko/ Tutkintitilaisuuden ennakkotehtävät/ Stage 702 / Minna Väisänen / Jouko-Thomas Kleine

Ma 27.10. Kertausharjoitus / Monikameratuotanto.Tutkintotilaisuuden ennakkotehtävien tekemistä.
Ti 28.10. Kertausharjoitus / Monikameratuotanto.Tutkintotilaisuuden ennakkotehtävien tekemistä.
Ke 29.10. Kertausharjoitus / Monikameratuotanto.Tutkintotilaisuuden ennakkotehtävien tekemistä.
To 30.10. Kertausharjoitus / Monikameratuotanto.Tutkintotilaisuuden ennakkotehtävien tekemistä.

MARRASKUU

Vko 45

Roudaus- ja kaluston testausviikko: Kapsäkki. Hämeentie 68. / Minna Väisänen / Jouko-Thomas Kleine

Ma 3.11. Vapaa
Ti 4.11. Vapaa
Ke 5.11. Vapaa
To 6.11.
  • Deadline: Ennakkotehtävien palautus kouluisännälle keltaiseen mappiin klo 16.00 mennessä.
  • Valitkaa ryhmässä ennakkotehtävistä yksi
  • työryhmälista
  • ajolista
  • call-sheet
  • Tulostakaa ja kopioikaa jakoon koko ryhmälle + Basecamppiin.
  • Editointi.
  • Huom! Paku on messuilla torstaina. 18.00 Koulun paku tulee viimeistään messuilta (Jere / Tuuli)
pe 7.11.
  • 16.00 Stage 702 Kaluston pakkaus studiosta koulun kellariin ja valmiiksi pakettiautoon
  • Pakun pakkaus lauantain lähtöä varten valmiiksi. Kuski nimettävä, avaimet.
  • Ei pääsyä Kapsäkkiin
La 8.11.
  • 11.30 Stadin aikuisopisto, Muotoilijankatu 3
  • Kellari / pakukuski 1 ajaa valmiiksi lastatun pakun Kapsäkkiin. Lastausovi on Mäkelänkadun puolella, vinosti Kapsäkin mainoksen alapuolella (merihevosen kuva). Oven vieressä kyltti ”Mäkelänkatu 1 <- B, C portaat A –
  • 12.00 Musiikkiteatteri Kapsäkki. Hämeentie 68, 00550 Helsinki
  • 12.00 Opettajat paikalle
  • 12.00 Opiskelijat paikalle
  • 12-15 Roudaus ja pystytys. Lastauksen jälkeen paku parkkiin Kapsäkille merkitylle paikalle. Kapsäkin henkilökunta testaa valoja samaan aikaan.
  • 15.00 Bändi paikalla Kapsäkissä (roudaus)
  • 17-18.30 Soundcheck, kuvacheck ja omatoiminen ruokailu
  • 18.30 Yleisö sisään, kaikki asemiin.
  • 19.00 Konsertti alkaa (noin 1h 30min)
  • 20.30 Konsertti loppuu (noin 1h 30min)
  • 20.30-21.30 Roudaus Kapsäkissä/ kamat sivuun/pakuun. Tilassa on seuraavana päivänä ennen meitä toinen bändi ja sen kamat. Jos pakuun menee tavaraa, se täytyy viedä yöksi koulun talliin ja ajaa Kapsäkkiin sunnuntaiksi klo 16.30.
  • 22.00 Kapsäkki suljetaan

Huom! Omakustanneruokailu. Eväät tai Ravintola Allotria (17-24). Omat vaatteet ja tavarat tekniikkavaraston pystynaulakkoon. Teatteritila ja istumapaikat ovat vain yleisöä ja esiintyjiä varten.

Su 9.11. Musiikkiteatteri Kapsäkki. Hämeentie 68, 00550 Helsinki.

  • 15.00 (Esiintyjät: Pepe Willberg (laulu), Johanna Iivanainen (laulu), Olli Ahvenlahti (piano)
  • 16.30 yleisö lähtee ulos ja edellisen bändin roudaus alkaa
  • 17.00 opettajat paikalle
  • 17.00 opiskelijat paikalle
  • 17.00 Kapsäkki meidän käytössä
  • 17-18 Soundcheck ja kuvacheck
  • 18.30 Yleisö sisään, kaikki asemiin
  • 19.00 Konsertti alkaa (noin 1h 30min)
  • 20.30 Konsertti loppuu (noin 1h 30min)
  • 20.30-21.30 Roudaus Kapsäkissä/ kamat sivuun, tilassa ei ole muita tilaisuuksia ennen sunnuntaita.
  • 22.00 Kapsäkki suljetaan

Huom! Ravintola Allotria suljettu. Eväät tai omakustanneruokailu esim. Kurvissa. Omat vaatteet ja tavarat tekniikkavaraston pystynaulakkoon. Teatteritila ja istumapaikat ovat vain yleisöä ja esiintyjiä varten.

Vko 46

Tutkintotilaisuus / Televisiotuotanto / Minna Väisänen/ Jouko-Thomas Kleine/ Musiikkiteatteri Kapsäkki

Ma 10.11. Tutkintotilaisuus. Aino Vennan levynjulkistamiskeikan monikameratallennus. Musiikkiteatteri Kapsäkki. Hämeentie 68, 00550 Helsinki.

  • 12.00 Kapsäkki auki roudausta varten (soita 045 127 6594, Mirka).
  • 12.00 Opettajat paikalle
  • 12.00 Opiskelijat paikalle
  • 12-17 Soundcheck, kuvacheck ja omatoiminen ruokailu
  • 17.00 Arvioijat paikalle
  • 19.00 Konsertti alkaa (noin 1h 30min)
  • 20.30 Konsertti loppuu (noin 1h 30min) D.I.T toimittaa nauhamateriaalit Joukolle keikan jälkeen seuraavan päivän siirtoja varten.
  • 20.30-21.30 Roudaus pakettiautoon, kamat koululle häkkiin.
  • 22.00 Kapsäkki suljetaan
  • Kaluston roudaus keikan jälkeen koululle häkkiin. Pakettiauto tyhjäksi ja pakun avain renkaan päälle.

Huom! Omakustanneruokailu. Eväät tai Ravintola Allotria (11-15). Omat vaatteet ja tavarat tekniikkavaraston pystynaulakkoon. Teatteritila ja istumapaikat ovat vain yleisöä ja esiintyjiä varten.

Ti 11.11.
  • Opiskelijat ja arvioijat vapaapäivä.
  • Jouko tekee siirrot nauhoilta kovalevylle koululla. Siirtoihin kuluu koko päivä, kovalevyjä saa haltuunsa keskiviikkona neljältä, kun tutkinto jatkuu.
  • 16.00 Kalustovarasto.Kalusto koulun häkistä palautukseen/ monikamerakamat studioon. Koskee kaikkia, ellei ole muuta etukäteen Joukon kanssa sovittu.
Ke 12.11. Tutkintotilaisuus. Televisiotuotanto. Palomuuri 419.

  • 16.00 Palomuuri 419. Tila vapaa 16.00 alkaen eli saa tulla paikalle käynnistelemään konetta.
  • 16.30 Kaikki opiskelijat ja arvioijat paikalle. Arvioijat huoneeseen 416 (4 krs. Muotoilijankatu 3)
  • 20.30 Televisiotuotannon tutkintotilaisuus päättyy tältä päivältä. Aloittakaa tallennus omalle asemalle ja varmuuskopiointi Lacielle klo 20.00 alkaen.
  • Laciet ja arvioijien mapit huoneeseen 416.
To 13.11. Tutkintotilaisuus. Televisiotuotanto. Palomuuri 419.

  • 16.00 Palomuuri 419. Tila vapaa 16.00 alkaen eli saa tulla paikalle käynnistelemään konetta.
  • 16.30 Kaikki opiskelijat ja arvioijat paikalle. Arvioijat huoneeseen 416 (4 krs. Muotoilijankatu 3)
  • 20.30 Televisiotuotannon tutkintotilaisuus päättyy tältä päivältä. Aloittakaa tallennus omalle asemalle ja varmuuskopiointi Lacielle klo 20.00 alkaen.
  • Laciet ja arvioijien mapit huoneeseen 416.

Tuliko valmista? Jouko auttaa DVD:n poltossa perjantaina 14.11.2014 klo 16.30 alkaen. DVD:n luominen ei ole osa tutkintotilaisuutta.

Vko 47

Tutkintotilaisuus / Televisiotuotanto / Verkkopalvelujen tuotanto / Minna Väisänen

Ma 17.11. Tutkintotilaisuus. Televisiotuotanto. Palomuuri 419.

  • 16.00 Palomuuri 419. Tila vapaa 16.00 alkaen eli saa tulla paikalle käynnistelemään konetta.
  • 16.30 Kaikki opiskelijat ja arvioijat paikalle. Arvioijat huoneeseen 416 (4 krs. Muotoilijankatu 3)
  • 20.30 Televisiotuotannon tutkintotilaisuus päättyy tältä päivältä. Aloittakaa tallennus omalle asemalle ja varmuuskopiointi Lacielle klo 20.00 alkaen.
  • Laciet ja arvioijien mapit huoneeseen 416.
Ti 18.11. Tutkintotilaisuus. Televisiotuotanto. Palomuuri 419.

  • 16.00 Palomuuri 419. Tila vapaa 16.00 alkaen eli saa tulla paikalle käynnistelemään konetta.
  • 16.30 Kaikki opiskelijat ja arvioijat paikalle. Arvioijat huoneeseen 416 (4 krs. Muotoilijankatu 3)
  • 20.30 Televisiotuotannon tutkintotilaisuus päättyy. Aloittakaa tallennus omalle asemalle ja varmuuskopiointi Lacielle klo 20.00 alkaen.
  • Laciet ja arvioijien mapit huoneeseen 416.

Oletko ilmoittautunut Verkkopalvelujen tuotannon tutkintotilaisuuteen? Jos leikkaushomma valmis, voit aloittaa tutkintotilaisuuden ilmoittautumalla arvioijille. Tutkintotilaisuuteen varattu aika on sama kaikille.

Ke 19.11. Tutkintotilaisuus. Verkkopalvelujen tuotanto. 415 Tilde

  • 16.00 Palomuuri 415. Tila vapaa 16.00 alkaen eli saa tulla paikalle käynnistelemään konetta.
  • 16.30 Kaikki opiskelijat ja arvioijat paikalle. Arvioijat huoneeseen 416 (4 krs. Muotoilijankatu 3)
  • 20.30 Verkkopalvelujen tuotannon tutkintotilaisuus päättyy tältä päivältä. Aloittakaa tallennus omalle asemalle ja varmuuskopiointi klo 20.00 alkaen.
  • Arvioijien mapit huoneeseen 416.
To 20.11. Tutkintotilaisuus. Verkkopalvelujen tuotanto. 415 Tilde

  • 16.00 Palomuuri 415. Tila vapaa 16.00 alkaen eli saa tulla paikalle käynnistelemään konetta.
  • 16.30 Kaikki opiskelijat ja arvioijat paikalle. Arvioijat huoneeseen 416 (4 krs. Muotoilijankatu 3)
  • 20.30 Verkkopalvelujen tuotannon tutkintotilaisuus päättyy tältä päivältä. Aloittakaa tallennus omalle asemalle ja varmuuskopiointi klo 20.00 alkaen.
  • Kuvakaappaukset sivustosta keltaiseen ennakkotehtävämappiin.
  • Arvioijien mapit huoneeseen 416.

Vko 48

DVD -koosto / Jouko-Thomas Kleine / Palomuuri 419

Ma 24.11.
  • Tallenteen leikkaus ja viimeistely esityskuntoon.
  • DVD Minnalle keltaiseen mappiin
  • Arviointidokumenttien läpikäynti luokassa 415.
  • Kaikkiin arviointeihin tulee opiskelijan allekirjoitus, joten läsnäolo pakollinen jos se puuttuu. Jos yhdenkin allekirjoitus puuttuu, kenekään paperit ei lähde eteenpäin.
Ti 25.11. Tallenteen leikkaus ja viimeistely esityskuntoon
Ke 26.11. Tallenteen leikkaus ja viimeistely esityskuntoon
To 27.11. Tallenteen leikkaus ja viimeistely esityskuntoon

JOULUKUU

 

Vko 49

Workshop 6 / oma tuotanto tai workshop -tehtävä

Ma 1.12. Laittakaa sähköpostilla tulemaan idea omasta tuotannosta, jonka toteutatte kolmen viikon aikana koululla. Vaihtoehtoisesti osallistu Basecampin ryhmätyöhön.
Ti 2.12. Workshop 6
Ke 3.12. Workshop 6
To 4.12. Workshop 6

Vko 50

Workshop 6 / oma tuotanto tai workshop -tehtävä

Ma 8.12. Workshop 6
Ti 9.12. Workshop 6
Ke 10.12. Workshop 6
To 11.12. Workshop 6
pe 12.12. 16.00 Auditorio. Ensi-ilta / av:n omat päättäjäisjuhlallisuudet. Tulkaa esittämään vuoden aikana tehtyjä juttuja ja viettämään mukavaa aikaa opiskelukavereiden kanssa. Todistukset eivät ole juhlaan mennessä saapuneet, vaan tulevat suoraan postissa kotiin. Tervetuloa!

Vko 51

Workshop 6 / oma tuotanto tai workshop -tehtävä

Ma 15.12. Workshop 6
Ti 16.12. Workshop 6
Ke 17.12. Workshop 6
To 18.12. Päätösjuhla Stadin aikuisopiston toimipaikassa (Lehtikuusentie 4, 00270 Helsinki PL 3921, 00099 Helsingin kaupunki) klo 15.00. Paikalla kaikki Stadin aikuisopistosta valmistuvat ryhmät. Kutsu on avec ja taltiointi sallittua. Tervetuloa!

Vko 52-1

Joululoma / opinnot päättyvät

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s